LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Iisalmen lyseon ja aikuislukion ylioppilas-, itsenäisyys- ja 120-vuotisjuhla


Lauantaina 3.12 lyseon juhlaviikko huipentui Kulttuurikeskuksella järjestettyyn juhlaan, jossa lakitettiin syksyn uudet ylioppilaat ja juhlittiin samalla sekä 120-vuotista Iisalmen lyseota että Suomen itsenäisyyttä.





Rehtori Pasi Tolonen kertasi lukion 120-vuotisen historian merkittävimpiä tapahtumia puheessaan.

Pasi Tolonen

Juhlassa nähtiin myös hieno multimediaesitys, joka vei yleisön ajassa taaksepäin ja valaisi hienosti kuvien avulla lukion elämää eri aikakausina.




Juhlapuhujana oli talousneuvos Jouko Pennanen, joka on itsekin Iisalmen lyseon kasvatteja. Hän muisteli lukion historiaa ja nosti esiin lyseon merkittäviä vaikuttajia. Lisäksi Pennanen korosti Iisalmen seudun arvokkuutta ja merkitystä myös tuleville ylioppilaille.

Jouko Pennanen

Huikeista musiikkiesityksistä vastasivat Ilari Kauppi ja Sopeva, Tuomas Miettola sekä Emma Kuivalainen.

Sopeva

Tuomas Miettola

Emma Kuivalainen

Juhlan kohokohta oli tietysti tuttuun tapaan uusien ylioppilaiden lakitus. Tänä syksynä valmistui 13 uutta ylioppilasta, joista 12 oli painamassa ylioppilaslakkia päähänsä lauantain juhlassa.





Uuden ylioppilaan tervehdyksen toi Annika Häkkinen, joka muisteli lukioaikoja lämmöllä ja kehotti nykyisiä lukiolaisia ahertamaan kovasti ja uskomaan itseeensä.

Annika Häkkinen

Juhla päättyi yhteiseen Maamme-lauluun, jonka jälkeen lyseon opiskelijat ja opettajat sekä kutsuvieraat saivat nauttia Kulttuurikeskuksen tiloissa tarjoiluista, kun taas tuoreet ylioppilaat kiirehtivät onnellisina ja ylpeinä saavutuksistaan omiin juhliinsa.

Tuoreen ylioppilaan Ilari Kaupin on helppo hymyillä