Metsävaelluskurssi on Iisalmen lyseon koulukohtainen soveltava kurssi, joka on järjetetty joka vuosi, jos osallistujia on ollut riittävästi. Kurssi on tarkoitettu nimenomaan niille, joilla ei ole aiempaa vaelluskokemusta. Kurssiin kuuluu ennen vaellusviikonloppua kaksi teoriatuntia, joissa käydään läpi mm. retkeilytaitoja (varustautuminen, rinkan pakkaaminen, kulkeminen maastossa, ongelmat ja niihin varautuminen) sekä retkeilijän oikeuksia ja velvollisuuksia. Vaelluksen jälkeen on vielä tapaaminen, jossa keskustellaan kokemuksista ja katsotaan valokuvia vaellukselta. Lisäksi jokainen osallistuja kirjoittaa matkapäiväkirjan vaellukselta.
Metsävaelluskurssi järjestettiin ensimmäisessä jaksossa, ja tämän syksyn kurssilla oli opiskelijoita 14, mikä oli kurssin opettajan rehtori Pasi Tolosen mielestä ihanteellinen ryhmäkoko. "Metsään toki mahtuu enemmänkin porukkaa, ja joinakin vuosina opiskelijoita on ollut ryhmässä yli 20", Tolonen kertoo. Hänen mukaansa "vaeltaminen on fyysisesti melko vaativaa, jos päivätaipaleet ovat pitkiä, mutta oikealla varustautumisella (hyvä rinkka, oikein pakatut varusteet, sopivat kengät ja vaatetus) vaeltamisesta tulee erittäin miellyttävä kokemus. On yllättävää, että 15–20 kilon painoinen rinkka selässä jaksaa kulkea pitkänkin taipaleen. Kurssilla päivämatkat ovat 8,5 km, 10 km ja 8 km eli mistään leikkimisestä ei ole kysymys.”
"Kurssin tavoitteena on, että retken tuomien positiivisten kokemusten ja uusien taitojen oppimisen myöstä opiskelijalle syntyy halu retkeilyyn ja vaeltamiseen myös jatkossa", rehtori Tolonen kiteyttää lopuksi.
Metsävaellus Kolilla 30.8. - 1.9.2013
Lähdimme 25 kilometrin taipaleelle Ukko-Kolilta. Ennen kuin matkamme alkoi, tarkistimme, että jokaisen rinkka oli suht hyvin selässä ja ulkopuolella roikkuvat tavarat tukevasti kiinni. Ensimmäiset askeleet taitettiin sitten kapuamalla portaita ylös ihan huipulle asti. Syke kohosi jo heti alkuun! Siinä oppikin heti sen, ettei kannata ottaa liian kovaa tahtia, että jaksaa sitten yöpymispaikalle asti. Ukko-Kolilta matkaa ensimmäiseen yöpaikkaamme Ryläykselle oli kahdeksan kilometriä. Matka taittui mukavasti, kun sai mennä omaa tahtia kavereiden kanssa. Silloin eivät oikeastaan suuretkaan nousut haitanneet. Paras fiilis oli aina silloin, kun pääsi huipulle, josta olikin sitten hyvä jatkaa.
Tultuamme Ryläykselle aloimme pilkkoa puita kirveen kanssa iltaa ja ruuantekoa varten. Opin jo vähän paremmin hallitsemaan kirvestä. Illalla paistettiin makkaraa. Meidän porukalla oli onneksi tarpeeksi vettä matkassa, ei tullut puute. Nukkumaan mennessä kylmyys hytisteli, vaikka nuotio paloi keskellä kotaa ja olin lämpimän makuupussin sisässä. Ehkä siinä unen tulon esteenä oli myös reipas päivä, eivätkä aivot tahtonu vielä mennä nukkumaan.
Aamulla sitten syötiin aamupalaks puuroo, marjakeittoo ja kahvia, ja kyllä oli herkkua. Metsässä kun on, niin ruoka maistuu ihan eri hyvältä kuin kotona. Seuraavaan välietappiin oli matkaa kymmenisen kilsaa, joten tukeva aamupala oli tarpeen. Vaikka edellisen päivän jäljiltä olkapäät oli hellänä, ei se estäny rinkan laittoa selkään. Ekana edessä oli pienen suopätkän jälkeen nousua, joka olikin oikeestaan hyvä olla jo heti alkuun, niin pääsi rytmiin! Tämäkin päivä oli täynnä ylämäkiä, ja saattohan siinä välillä niitä kirotakin, mutta tunnetila oli aina yhtä hyvä, kun mäen päälle pääsi. Kaikista ihanin yllätys ja matkan piristys oli vähän yli puolen välin jälkeen vastaan tullut kaivo, josta sai raikasta lähdevettä. Sitä olinkin odottanut koko matkan!
Kun vastaan tuli risteys, mistä olisi voinut lähteä maantietä pitkin eteenpäin tai metsän läpi, me menimme enempiä miettimättä puitten sekaan. Kolme kilometriä, joka siinä tuli metässä vielä tarvottua ennen päivän maalia, olivat aivan mahtavia. Siellä virtasi ihana puro, jonka varteen jäätiin ottamaan vähän hiukopalaa eikä melkein seinää kiipeäminenkään lannistanut, melkeinpä päinvastoin. Onneksi sitten kun pääsimme Kiviniemeen asti, siellä odotti lämmin kota. Hirvikärpäsiä sain varmaan nyppiä yltäni kakskymmentä, hyi!
Keitimme trangialla (jonka käytön olin oppinut aamulla) pastaa, jonka kanssa sitten meni tonnikalaa. Jälkkäriks sitten oli vielä kahvit. Oli mukava päästä vaihteeksi oikeeseen vessaan, jota saimme käyttää Petkel-keskuksessa. Illalla oli myös mahdollista päästä käymään suihkussa, mutta valitsimme kuitenkin saunan, joka sijaitsi järven rannalla. Ilta menikin hujauksessa puita pilkkoen, jutellen, rentoutuen, saunoen ja ruokaa tehden. Tämän illan opetus oli ehdottomasti se, ettei kannata missään nimessä ostaa Lämmin kuppi Tomaatti-basilikakeittoa. Se oli kyllä semmonen makuelämys, jonka olisi voinu jättää välistä... Illalla ahtauduttiin viisi tyttöä samaan telttaan, ettemme paleltuisi ihan totaalisesti, yöstä oli nimittäin tulossa kylmä. Ahdasta siellä kyllä tosiaan oli, mutta sopu sijaa antaa!
Aamulla järvi ja muutenkin koko maisema oli usvan peitossa ja oli vilposta. Nopeasti sitten laitoimme trangian kuumenemaan ja veden kiehumaan, että saisimme aamupuurot. Siinä aamupuuhissa meni jonkin aikaa, ja oimme lopulta viimeisiä lähtijöitä. Viimeset seitsemän kilometriä alkoi salmen ylityksellä lossilla, mikä oli mukavaa vaihtelua. Olimme oikein innokkaalla päällä laulamaan, joten sittenhän me vaan rallattelimme ja taisivat meidät jotkut kuullakin... Pidimme pikkutauon Lakkalassa, mutta muuten sitten menimme yhtä menoa maaliin saakka. Ehkä se, että päivän kilometrit olivat viimeset, antoi puhtia matkaan ja johti siihen, että aika meni ihan hujauksessa. Yhtäkkiä sitten olimmekin Soikkelissa, mistä bussin oli tarkoitus noutaa meidät, voittajafiilis!! Linja-autoon kun pääsimme, puhetta ei kyllä hirveemmin kuulunut.
