LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Leena Lehtolainen vierailulla

Kirjailija Leena Lehtolainen oli vierailulla Iisalmessa 2.10.2010, ja kolmella lyseon äidinkielen ja kirjallisuuden kurssin ryhmällä oli mahdollisuus päästä kuuntelemaan Lehtolaista Iisalmi-salissa. Tilaisuudessa Lehtolainen vastasi opiskelijoiden esittämiin kysymyksiin.



Lehtolainen paljasti kirjailijan työn olleen haaveammatti jo pikkutyttönä, mutta hän oli jo nuorena ymmärtänyt, ettei pelkällä kirjailijan työllä tule toimeen ja että tarvitaan koulutus. Lehtolainen kirjoitti esikoisteoksensa 1976, mutta vapaa kirjailija hän on ollut vuodesta 1993, jolloin julkaistiin ensimmäinen Maria Kallio -teos. Lehtolainen toivoo voivansa kirjoittaa "niin kaun kuin henki pihisee".

Kirjan tekemisen Lehtolainen kertoi kestävän kaikkiaan kolmesta jopa seitsemään vuotta. Erityisen paljon hän pitää taustatutkimus- ja tiedonhankintavaiheesta ja vähiten viimeisestä vaiheesta eli oikolukemisesta. Aiheita ja vaikutteita kirjoihinsa Lehtolainen saa "mistä vain". Kirjoittaminen saa usein alkusysäyksensä siitä, että jokin asia alkaa vaivata eikä hän tiedä, mitä mieltä on kyseisistä asiasta, jolloin hän alkaa selvittää sitä kirjoittamalla. Erityisesti rikosdekkareita kirjoittaessaan häntä on taas askarruttanut, mikä saa jonkun käyttämään sellaista valtaa, että ottaa toisen hengiltä.



Yleisö esitti Lehtolaiselle kysymyksiä mm. teosten nimeämisestä, yleisöltä tulevasta palautteesta, rikosten suunnittelusta ja teosten henkilöistä. Lehtolaiselta kysyttiin myös syytä siihen, miksi hän kirjoittaa juuri rikoskirjallisuutta. Lehtolainen kertoi olleensa jo lapsena kiinnostunut arvoituksista ja lukeneensa nuorena mm. Agatha Christietä. Rikoskirjoihin voi hänen mukaansa yhdistää kätevästi myös muita asioita ja teemoja. Lisäksi ennen ensimmäistä rikosdekkaria häntä kiehtoi ajatus: osaisiko hän kirjoittaa dekkarin? Pahan kuvaamisella saa pahan revittyä pois omasta sydämestä, eli sillä voi ajatella olevan myös tietynlainen puhdistava vaikutus.

Lehtolainen ei pystynyt valitsemaan omasta mielestään parasta kirjaansa vaan totesi: "Toivottavasti en ole kirjoittanut sitä parasta vielä." Kirjoittamisesta kiinnostuneita Lehtolainen kannusti: "Kannattaa kirjoittaa, jos kirjoituttaa" ja "Sinnikkyys palkitaan".



Luennolla olleista lyseon opiskelijoista Samuli Lappeteläinen (07M) kertoi, ettei ole tutustunut Lehtolaisen teoksiin. Lehtolaista oli kuitenkin hänen mielestään kiinnostavaa kuunnella, ja erityisesti häntä kiinnosti Maria Kallio -tv-sarjan tekeminen. Kirjailijan työstä Samuli oppi, että se on hankalaa ja vaatii sinnikkyyttä.

Laura Laukkaselle (08C) Leena Lehtolaisen teokset olivat tuttuja: Lehtolaisen kirjoista Laura on lukenut Jonakin onnellisena päivänä, Luonas en ollutkaan ja Maria Kallio -sarjaa. Laura piti luennosta,koska yleisö sai esittää koko ajan kysymyksiä ja näin sai tietää nimenomaan asioita, joita halusi. "Luennossa erityisen kiinnostavaa oli se, kuinka kirjojen henkilöt muodostuvat. Opin ainakin sen kirjailijan työstä, että kirjan tekemisessä kestää aika kauan ja että Leena Lehtolainen tekee monta kirjaa yhtä aikaa" , Laura kertoi luennon jälkeen.